Vaaliteltalla 25.10

Se on nyt tehty, minkä näissä vaaleissa voi. Enää ei voi kuin odottaa mitä huominen tuo tullessaan. Sen soisi tuovan muhkean vaalivoiton meille demareille ja onnistumisen tunteen. Mutta vasta huomenna, illan jo tummuttua, salaisuus paljastuu. Ilta on aamua viisaampi. Kansa on silloin sanansa sanonut ja siihen on tyytyminen. Äänten laskenta paljastaa lahjomattomasti kansan tahdon neljäksi vuodeksi eteenpäin ketkä tätä kuntaa johtavat ja minkälaisella politiikalla. Mutta vielä on siedettävä tätä tuskaista odotusta melkein vuorokausi. Vasta silloin kahdenkymmenen tunnin päästä on aihetta voittoisaan riemuun tai mustaan surun alhoon, jos odotettua vaalivoittoa ei tullutkaan. Voi tätä ahdistavaa epätietoisuutta.

Mutta, vaaliteltalla oli jälleen rento meno päällä.

raija_ja_lilli.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Raija Lilli, äänestäjä ja ehdokas.

 mirkku_ja_liisa.jpg

Ahkerat ja osaavat kädet pystyttivät teltan jo viidennen kerran.  Somistivat ja laittoivat tarjottavaa, jotta vieraille olisi mitä suuhun panna, kun paikalle ehtivät.

 

Pöytää tarjoilukuntoon laittamassa Mirkku ja Liisa

 

 

 

 

 

 

 mirkku_ja_karkit.jpg

Ja olihan sitä. Kahvia, kärkkäriä ja karkkia, näiden vaalien kolme kovaa koota.  Näillä eväillä vaaleja vauhditetaan, kansan kielenkannat kirvoitetan ja mielialat tutkataan.

 

Pussillisella karkkia saa jo monen suun makiaksi. 

 

 

Jouni pöydän alla vai pöytä jounin päällä?

 

juuni_ja_pyt.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

apeakin_nauratti2.jpg 

 

Apeakin nauratti tämä vaalitouhu. Vai olisiko silmät sirriin ja suun hymyyn vetänyt hyvältä maistuva keksi. 

 

ada_ja_sanna.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ada tuli vaaliteltalle Sanna-tätiä tervehtimään. Ehkä sitten joskus ihan vaalien tositoimiin, kun ikää karttuu

 on_mist_valita.jpg

 

 

  

teltan_purku2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  Kärkkäriä on mistä valita

 

 

Ja lopuksi piti se teltta taas purkaakin. Sekin sujui jo kuin vanhoilta tekijöiltä.

Paljon tuli myös evästä ehdokkaille ja tuleville valtuutetuille ja nyt sitten vain odotellaan miten kansa päättää.

 

Pentti Lahdensivu